Ajankohtaista

04/2010
Osta luvat suoraan netistä!


03/2010
Uudet www-sivut!


02/2010
Vesitilanne tällä hetkellä kohteissamme hyvä.

 

02/2010
Otamme kevään aikana käyttöön netistä lunastettavat kalastusluvat.

Kuorekoski

Kuorekoski on Koskelanjoen alin koski ennen Linnanjärveä. Kuorekoski on vain noin 60 metriä pitkä koski, mutta silti kovan kalapaikan maineessa. Koski täyttyy kesällä muutaman sentin mittaisista pikkukaloista, jotka houkuttelevat paikalle suurempia petoja niitä jahtaamaan. Kuorekosken alapuolisesta suvannosta kalastajan on mahdollista saada taimenten lisäksi yli puolen kilon painoisia ahvenia ja suuria haukia. Kuorekosken haukiennätys onkin kunnioitettavat 12 kg.

Loppukesän lämpiminä iltoina kalastajan vieheeseen saattaa napata täällä myös alapuolisesta Linnanjärvestä syönnökselle noussut kuha. Taimenenkalastajan kannattaa tavoitella jalokalaa sillan katveen lisäksi myös kosken ylle kaatuneen koivun ympäristöstä.